Loading...

Viipurin kaupunki

Viipuri

Viipuri (Vyborg) on kaupunki Suomenlahden pohjoisrannikolla Viipurinlahden perukassa Karjalankannaksen länsipäässä Luoteis-Venäjällä. Viipurissa on noin 73 000 (2022) asukasta ja se on Leningradin alueen Viipurin piirin hallinnollinen keskus. Vuoteen 1944 Viipuri oli osa Suomea, mutta tuli vuodesta 1944 yhdessä muiden Suomen Neuvostoliitolle luovuttamien alueiden kanssa osaksi Neuvostoliittoa ja tämän hajottua vuonna 1991 osaksi Venäjää.

Kaupungin keskusta sijaitsee saarilla ja niemillä Viipurinlahden äärimmäisen perukan Suomenvedenpohjan ja sen eteläpuolisen Viipurinlahden osan, Viipurista Uuraaseen ulottuvan Suomenvedenselän välissä.

Turistikohteena Viipuri on suosittu suomalaisten keskuudessa ja Suomesta sinne pääsee junalla, linja-autolla tai Saimaan kanavaa pitkin. Viipurin keskeisin nähtävyys on 1200-luvun lopulta peräisin oleva Viipurin linna. Kaupunkia on myös ainoana suomalaisena kaupunkina ympäröinyt kaupunginmuuri, joka purettiin 1800-luvulla. Muurista on jäänteenä Keskiajan lopulta peräisin oleva ns. Raatitorni ja hiukan myöhempää perua oleva Pyöreä torni eli Pässinlinna, joka on ollut ravintolakäytössä jo vuodesta 1923.

Suomen presidentti v.1994—2000 Martti Ahtisaari, jolle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto 2008, on syntynyt Viipurissa vuonna 1937.

Tervetuloa tutustumaan Viipuriin!

Viipurin hotellit — kysy lisää meiltä info@go-karelia.com

To top

Cookies help us deliver our services. By using our services, you agree to our use of cookies. More Information