Loading...

Novgorodin kaupunki

Novgorodin kaupunki

Novgorod (ven. Novgorod, vuodesta 1999 lähtien virallisesti Veliki Novgorod eli Suur-Novgorod) sijaitsee Olhavanjoen rannalla 6 kilometrin päässä Ilmajärvestä. Kaupunki on Novgorodin alueen keskus. Asukkaita on noin 224 000 henkeä (vuonna 2022). Vuonna 2009 Novgorodissa vietettiin kaupungin 1150-vuotisjuhlallisuuksia.

Novgorod on yksi Venäjän vanhimmista kaupungeista. Nestorin kronikka mainitsee Novgorodin ensimmäisen kerran jo vuoden 859 yhteydessä, joskin todellisuudessa kaupunki on satakunta vuotta nuorempi.

Novgorod on Pietariin, Tšudovoon ja Batetskiin johtavien rautateiden risteysasema. Vaikka kaupunki ei ole Venäjän pääratojen varrella, Novgorodin rautatieasemalta liikennöi päivittäin muutama paikallisjuna Pietarin Moskovan asemalle tai Vitebskin asemalle, lisäksi yö/aamujuna Moskovan Leningradin asemalle. Tämän ohella Novgorodiin operoi kauttakulkuliikenteen junia, esimerkiksi juna Murmanskista etelään Minskiin. Linja-autoliikenne Pietariin on tiheämpää kuin junaliikenne.

Novgorodin kaupungin läheltä kulkee Moskovan ja Pietarin välinen M10-valtatie. Kaupungin lähellä on kaksi lentokenttää, joilla tosin ei ole ollut säännöllistä matkustajaliikennettä 1990-luvun puolivälin jälkeen. Lähin kansainvälinen lentokenttä on Pulkovon lentoasema. Olhavanjoella on laivaliikennettä.

Olhavanjoki jakaa Novgorodin kahteen osaan. Vasemmalla rannalla sijaitsee ns. Sofian puoli ja oikealla rannalla ns. Kauppapuoli. Niiden joelle avautuvat rakennustaiteelliset muistomerkit muodostavat ainutlaatuisen historiallisen kokonaisuuden, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Kaupunki on huomattava kansainvälinen matkailukohde.

To top

Cookies help us deliver our services. By using our services, you agree to our use of cookies. More Information