Loading...

Pihkovan kaupunki

Pihkova

Pihkova (ven. Pskov) on Venäjän kaupunki, jossa on noin 200 000 asukasta. Pihkova sijaitsee 70 kilometriä itään Viron rajalta Velikajajoen varrella. Kaupunki on nykyisin Pihkovan alueen hallinnollinen keskus.

Kaupunki on ikivanha; varhaisin kirjallinen maininta siitä on vuodelta 903. Talouselämälle tärkeä rautatie rakennettiin Pietarista kaupunkiin vuonna 1859 osana tsaarin Pietari–Varsova-ratahanketta Kaupungissa oli Venäjän armeijan päämaja vuosina 1915–1917, ja puna-armeija perustettiin siellä 1918. Nikolai II luopui kruunusta Pihkovassa 1917.

Kaupungissa on runsaasti linnoituksia, ja sen luostarit ovat hyvin kunnostettuja matkailunähtävyyksiä. Pihkovan kymmenistä kirkonkelloista on saanut nimensä Laila Hirvisaaren romaani Pihkovan kellot, jonka tapahtumat sijoittuvat Pihkovan lähelle.

Pihkovassa on Puškinin akateeminen draamateatteri, sinfoniaorkesteri ja nukketeatteri. Siellä järjestetään vuosittain Puškin-juhlat. Venäjän kansallisrunoilijan Aleksandr Puškinin suku on kotoisin Pihkovasta, ja hän itse kirjoitti siellä. Hänet on haudattu lähelle Pihkovaa Puškinskije Gory –nimiseen paikkaan.

Pihkovaan on sijoittunut osa Venäjän luoteisen Leningradin sotilaspiirin joukko-osastoista, muun muassa 76. maahanlaskudivisioona.

To top

Cookies help us deliver our services. By using our services, you agree to our use of cookies. More Information